— Zero

Archive
Tag "flickr"

Kuukausi sitten kahvikuppikuvaajat kauhistuivat Instagramin ilmoitusta palvelun käyttöehtoihin tulevista muutoksista. Nettikeskustelut kävivät kuumina, ja tuohtuneet oman elämänsä Bressonit uhkasivat lopettaa palvelun käyttämisen. Kahden päivän myrsky tyyntyi, kun Instagram ilmoitti muuttavansa käyttöehdoissa kiivastusta aiheuttaneen kohdan sanamuotoa. Vesilasi oli jälleen tyyni, ja digitaalisten suttaimien läpi suodatettujen kuvien virta palautui hiljalleen normaaliksi. Tapaus Instagramiin palataan myöhemmin, mutta sitä ennen on paikallaan pieni taustoittava katsaus omaan nettikuvahistoriaani.

Vuonna 2005 aloitin omat seikkailuni kuvien verkkojakamisen maailmassa. Ensimmäiset palvelut, joihin liityin olivat flickr ja deviantART.  Jälkimäinen sai varsin nopeasti jäädä unholaan, kun flickristä löytyi samanhenkisiä harrastajia, ja joissakin ryhmissä toiminta oli jopa sosiaaliseksi luonnehdittavaa. Muutamaa vuotta myöhemmin aloitin ipernityn käytön, joka flickristä poiketen ei palveluna asettanut rajoituksia tiedostotyypeille. Näiden lisäksi pyörittelin muutamaa kuviin ja valokuvaukseen keskittyvää blogia, ja onhan sitä jonkinlainen kotisivukin. Twitterin käytön aloittaminen puolestaan loi tarpeen Twitpicille. Sen mainospolitiikka ei kuitenkaan ollut linjassa omien periaatteiden kanssa ja tuli tarve löytää joku muu palvelu sen tilalle. Ja siksi vaihtoehdoksi valikoitui Instagram.

Instagramissa on palveluna ja hypenä paljon asioita, joista en valokuvaukseen jonkinlaisella vakavuudella suhtautuvana henkilönä pidä, mutta jääköön ne tässä yhteydessä huomiotta. Palataan siihen myrskyyn vesilasissa. Minua ei huolestuttanut käyttöehtoihin esitetyt muutokset. Tosiasia on, että TOS:n alkuperäisessä muutosesityksessä sanamuoto oli outo, eikä ilman juristien tulkintaa avautunut, mutta julkisuudessa esitetyt tulkinnat niistä olivat myös kärjistettyjä. Kohu laantui, kun sanamuoto muutettiin. Kohisijoilta jäi ilmeisesti kokonaan huomioimatta kohta muutetuissa ehdoissa, jossa sanotaan yhtiön voivan jatkossa muuttaa käyttöehtoja siitä erikseen ilmoittamatta. Ja toisaalta kaikilla tässä kirjoituksessa mainituilla palveluilla käyttöehdot sallivat käyttäjän tuottaman sisällön mainoskäytön.

Instagramin kaltaisiin palveluihin ei kannata kiintyä liikaa. Sosiaalisesksi kutsutun median henkiinjäämistaistelussa niitä tulee ja menee. Käyttökamaa, ja jos ei käyttöä ole, niin menköön. Sen jälkeen, kun Facebook osti Instagramin, lienee selvää, että jollakin aikataululla palvelu katoaa sen syövereihin. Minulle Instagramin käytön aloittamisen kriteerinä oli Twitter. Nyt kun Twitter on muuttanut toimintastrategiaansa, ei Instagram toimi enää twiittien kuvapalveluna. Minulla ei taida olla enää käyttöä Instagramille. Jatkossa juon kahvini.

Kommentointi