— Zero

Ruokintakauteen valmistautumista

On monenlaisia merkkejä, joista voi todeta syksyn kääntyneen talven suuntaan. Ainakin, jos asuu hieman etäämmällä kaupungin ydinkeskustasta.  En tarkoita mitään sammakkomiehen lööppiuutisoituja huuhaaennustuksia, tai vanhan kansan uskomuksia, vaan merkkejä, jotka kertovat ratkaisevan muutoksen ulkolämpötilassa tapahtuneen. Käänteen koleasta kylmään. Nykyisen torppani sijainnin vuoksi yksi merkeistä on varsin selkeä. Korviin kantautuu uusia askelääniä.

Ensimmäisten yöpakkasten myötä innokkaat alivuokralaisehdokkaat alkavat tutustua potentiaalisiin talvehtimispaikkoihin. Muutama kortteerinmetsästäjä yrittää vuosittain rakentaa talviasunnon torppani välikaton eristeisiin. En tiedä johtuuko se ylikorostuneesta yksityisyydenkaipuustani, vaiko ainoastaan sitoutumiskammosta, mutta moinen läheisyys ei minulle sovi. Alivuokralaisten aiheuttamat äänet eivät voimakkuudeltaan ole kovinkaan suuria, mutta koska aiheuttajien laji on tiedossa, niin ärsyyntymiskynnys ylittyy. Pikkujalkojen rakenteissa kaikuva tepastelu on yön hiljaisuudessa yllättävänkin häiritsevää, eikä satunnaiset jyrsinnän äänet mielialaani ainakaan rauhoita. Aika aloittaa talviruokinta. Henkinen taistelu aamiais- ja illallismenun välillä päätyi jälkimäiseen vaihtoehtoon. Aamiainen sinisistä kaurahiutaleista valmistettuna saa jäädä, ja esille laitetaan iltapalaksi paremmin sopivaa juustoa.

Edellämainitut kattotuolien akrobaatit tulevat hoidetuksi jousitetuilla juustotarjottimilla, mutta muiden elikoiden einekset on vielä laitettava harkintaan.  Aikaisempina talvina olen syöttänyt pihapiirin linnuille säkillisen auringonkukansiemeniä, toisen säkillisen kauraa, ja muutaman kilon erilaisia rasvaseoksia. Nyt täytynee tehdä muutos tarjoiluun. Pihapiiriin on vakioasukkaiksi pesiytynyt muutama orava, ja liuta harakoita majailee lähistöllä, joten ilmeisesti auringonkukansiemenet ja rasva täytyy jättää valikoimasta pois. Oravat kun kuitenkin tunkisivat auringonkukansiemenet poskiinsa, ja harakat ahmisivat rasvat. Kaura ei mainituille tuholaisille kelpaa, joten pikkuvarpusten ja keltasirkkujen sapuskaongelma on ratkaistu – tai oikeammin ongelmaa ei ole. Tiaiset ja eri peippolinnut ovat ne, joidenka apetta täytyy pohtia, tai jättää moiset piipittäjät naapureiden ruokinnan varaan.

Isommista vakiovieraista ainoastaan käpytikkaa tarvinnee jotenkin muistaa. Oravat kun tyhjensivät vuorimännyt kävyistä, ja nyt tavoilleen uskollinen tikkakoiras käy päivittäin ihmettelemässä käpyjen puuttumista. Kyllähän se poika itselleen syötävää jostain löytää, mutta kaveri on sen verran mukava seurattava, että jollakin keinolla täytyy saada poju pihalla pysymään. Varpushaukkojen ruokalista taisi tulla jo sivulauseissa mainittua – tai jollei tullut, niin lajinimi antanee vinkkiä. Joka tapauksessa – tästä käynnistyy talviruokintakausi. Näin voi päätellä pihapiirin elikkojen käytöksestä ja aikaisempien vuosien merkinnöistä vanhassa blogissani.

0 kommenttia
Lisää kommentti